Mistä syntyy se kauneus, jota kokee matkoilla? Tuleeko se siitä, että kulkee aistit auki ja kiinnittää huomiota ympäristön erilaisuuteen ihastellen kaikilla aisteilla. Tuoksut, tuulet, äänet, maut, ihmiset ja asiat, jotka ovat erilaisia kuin tavallisen työpäivän varrella, ruokkivat luovaa ajattelua uudesta näkökulmasta.
Opintomatkamme Portugaliin kesäkuussa 2023 antoi kaikkea tätä ja vielä paljon enemmän kuin osasimme odottaakaan.
Kaunis Lissabon
Matkamme alkoi Lissabonista, johon osa seurueestamme saapui jo muutamaa päivää aiemmin. Toiset olivat ehtineet tuk-tukilla kapeita ja mäkisiä katuja tukka putkella huristellen käydä katsastamassa paikallista kaakelituotannon historiaa ja tutustua upeisiin villantuotannon lopputuloksiin sekä kuunnella sydäntäsärkevää Fadoa upean illallisen sivussa. Seuraava virallinen vierailukohteemme olikin Suomen suurlähetystö Lissabonissa.
Suomen suurlähetystössä Lissabonissa
Käynnin antina oli mielenkiintoiset keskustelut maiden kulttuurieroista sekä teollisuuden ja käsityöläisyyden tilanteesta tämän päivän Portugalissa. Käsityöläisyyden katoamisen uhka on todellinen ja huolestuttava suunta maan tulevaisuudelle ja kulttuuriperinnölle.
Matkamme jatkui junaillen Portoon, sillä päävierailukohteemme oli Amorim Cork Flooring Porton liepeillä. Tämä on tuttu lattiamateriaalien toimittaja jo vuosien ajalta, joten oli mahtavaa käydä paikan päällä ja kuulla korkkimateriaalin tuotannosta sekä tuotekehityksestä siellä missä korkkitammet humisevat.
Korkkimateriaalien tuotannon vaiheita.
Korkki on siitä mielenkiintoinen ja suositeltava materiaali, että sillä on aivan älyttömän hyvät ominaisuudet monessa asiassa. Korkkia käytetään joka avaruussukkuloiden eristeissä ja nykyään siitä tehdään jopa vaatteita. Ja kaikkea siltä väliltä. Me tunnemme korkin parhaiten (heti viinipullon korkkien jälkeen) lattiamateriaaleista, jotka tunnetusti kestävät hyvin kosteutta, ovat akustisesti erinomaisia, ergonomisesti terveellisiä, korkki on materiaalina luontaisesti lämmin ja lämpöä eristävä ja mikä parasta tuotannossa ei synny lainkaan jätettä! Joka ikinen korkin murunen otetaan uusiokäyttöön ja muotoillaan uudeksi tuotteeksi. Korkki on myös uusiutuva luonnonvara sillä puita ei kaadeta korkin sadonkorjuussa, vaan siitä kerätään käsityönä vain kuori joka uusiutuu 9 vuoden välein lähes loputtomasti. Ei voi kuin toivoa että eteläeurooppaa piinaavat metsäpalot eivät osu näihin satoja vuosia vanhoihin korkkimetsiin!
Aivan näillä hetkillä tulee markkinoille korkkilattioihinkin uusi tuote joka on tehty 100% ilman muovia. Ekologisuudessa mennään onneksi aina vain pidemmälle. Korkin mahtavista ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista voisi varmaan kirjoittaa kirjan, mutta korkki on koettava itse. Lukemalla ei pääse fiilikseen. Porton kävijälle voimme suositella WOW Porto museota, jossa pääsee myös hienosti korkkiteemaan kiinni.
Portugalissa kaikista näkyvin ja omintakeisin ero muuhun Eurooppaan verrattuna on toinen toistaan kauniimmilla ja värikkäimmillä käsinmaalatuilla kaakeleilla päällystetyt talot!
Kaakeliseinä Portugalissa
Tähän silmiä hivelevään käsityöperinteeseen tutustuimmekin useammissa gallerioissa ja showroomeilla niin Lissabonissa kuin Portossakin. Tämä antaa koko maan yleisilmeelle aivan omanlaisensa, persoonallisen piirteen. Meillä näitä laattoja ja kuvioita on nähty trendikkäissä kylpyhuoneissa ja keittiöiden välitiloissa, mutta talojen ulkoseinissä nämä eivät saattaisi sääolojamme kestää.
Palasimme Lissaboniin vielä matkan loppupuolella rankassa vesisateessa onneksi junan suojissa matkaten.
Yksi ns. ylimääräinen, mutta mieleenpainuva kokemus oli katutaidekierros paikallisten oppaiden vetämänä.
Katutaidetta Lissabonissa
Vaikka muraaleja ja muita pienempiä teoksia näkee siellä täällä, tarinat niiden taustalla olivat mielenkiintoista kuultavaa. Kierroksella sivuttiin myös Lissabonin alueiden ja kulttuurin kehitystä, mikä ei kaikilta osin ole mennyt parempaan suuntaan. Turismilla on osansa tietyillä alueilla hintojen nousuun ja alkuperäisen väestön kaikkoamiseen kaupungin laidoille. Oppaat myös veivät meidät viimeisenä iltana alueelle, johon ei muuten olisi tullut mentyä ja se olikin koko matkan mieluisin seutu pienine kujineen ja hienon tunnelman kannattelemana. Alueen nimi ei jäänyt muistiin eikä jälkikäteen kartassakaan kerrota, mutta sijaitsi Alfaman alueen länsipuolella korkeuksissa.
Vaikka Portugalia ei voi eikä kannata tuoda Suomeen on silti rikkautta nähdä erilaisia kulttuureja ja ympäristöjä uudessa valossa ja matkustaa aistit avoimena. Saattoihan sieltä matkalta jokin inspiraation hitunenkin jäädä takataskuun tulevia töitä ajatellen.
Intagramissa lisää matkakuvia:
https://www.instagram.com/koto_sisustussuunnittelu/
Muutamia linkkejä matkalta:
https://www.amorimcorkflooring.com/