Kuinka KOTO syntyi?
Suunnittelutoimisto KOTO syntyi vuonna 2010 Ainon ajatuksesta tehdä työtä jossa voi tarjota parasta osaamistaan muillekin, visuaalista silmää ja tilojen toimivuuden ratkaisukykyä.
Samaan aikaan toisella puolella pääkaupunkiseutua, Tiia päätti luoda yrityksen jossa hän voisi itse remontoida ja rakentaa suunnittelemiaan unelmien koteja, sellaisia joissa jokainen yksityiskohta olisi taidokkaasti mietitty ja viimeistelty loppuun asti.
Molemmat työskentelivät aikansa yksin, vaikka tunne siitä että toinen silmäpari, toinen mielipide sekä ajatusten vaihtaja helpottaisi työntekoa ja toisi mielekkyyttä työelämän haastaviin tilanteisiin unohtamatta iloitsemista onnistumisista. "Yläfemman" anto kun ei yksin onnistu, puhumattakaan ihmisaalloista.
Kuinka ollakaan, nämä kaksi määrätietoista ja osaavaa naista kohtasivat sattuman sanelemana yhden kohtalokkaan työkohteen parissa. Syntyi ajatus yhteisestä päämäärästä, yhteisestä täyden palvelun suunnittelutoimistosta.
Perustettiin Koto sisustussuunnittelu Rajasuo & Turkki oy.
Päätös oli oikea. Yrityksemme on kasvanut vuosi vuodelta rautaisemmaksi osaajaksi sisustusalalla. Koton ammattitaito on syntynyt lukemattomien projektien kautta. Olemme saaneet nauttia niin monenlaisista kohteista ja onnistumisista että päätä huimaa. Asiakkaamme arvostavat timanttista ammattitaitoamme ja yhä useammat haluavat myös avaimet käteen palvelun, jolloin asiakkaan ei tarvitse huolehtia projektinjohdollisista töistä toteutuksen aikana. Kaikki yhteityökumppanit ja toteuttavat tekijät ompelijasta sähkömieheen löytyvät yhteistyöverkostostamme. Oven takana aukeaa täydellinen muutos, joka täyttää suurimmat unelmat ja toiveet, myös ne joita ei ole osattu ääneen lausua.
Meillä on ilo toimia inspiroivissa työtiloissa Helsingin Pitäjänmäen vanhalla asemalla josta taikasauvamme ulottuvat jokaiseen Suomen kolkkaan.
Rakkaudesta KOTOON
Tiia ja Aino
